Kummioppilaat

Odotimme ensimmäisellä kouluviikolla ruokalan edessä kummioppilaitamme ja kun he tulivat veimme heidet yläpihalle. joskus jäimme leikkimään heiden kanssa. He olivat vähän ujoja jonka ymmärrän, koska jos heti ensimmäisenä koulupäivännä tulee isompia oppilaita niin aika paljon jännitettävää. Käytimme söpöjä lappusia jotta he tunnistaisivat meidet. On hirveän kivaa olla kummi!

Hanna-Liis 5a

Kun perjantaina 30.8. menimme välitunnilta ylätaloon, saimme tietää että oli se hetki, jota olemme kaikki odottaneet… Saimme omat koulukummit! Menimme ylimpään kerrokseen heidän luokkaansa, (minut oli siis jaettu Rudin kanssa 1B:hen.) Kummioppilaat katsoivat meitä ja miettivät kenen meistä hei saisivat kummiksi. Lopulta odotus oli ohi. He olivat vähän ujoja, mutta kyllä he sitten alkoivat innostumaan. Luimme heille heidän pulpettikirjoja ja tutustuimme. Se oli hauskaa!

Cecilia 5a

Odotimme kummioppilaita taas kerran ruokalan ovella, he tuntuivat jo tottuneen meihin ja luottavatkin paljon paremmin kuin pari viikkoa aiemmin. Leikimme esim. kuvauskilpailua, jossa yksi otti leikisti kuvia muista jotka olivat ottaneet jonkin hienon asennon, voittaja oli se jolla oli ollut hienoimmat asennot. Minut kuitenkin valitettavasti diskattiin, sillä jouduin lähtemään ruokailuun.

Aino 5a