Symbolismin hengessä 9A – Taiviksen verkkolehti

Symbolismin hengessä 9A

Uuden alun saan,
uudes paikas taas.

Toivoa siitä saan,
rauhallista kaikkial,
vaan iloa ja nautintoa siitä saan.

Pilvien läpi valo paistaa,
pimeyden pitää väistää.

Kun kuolema hoitaa luomuksiaan,
niin kuka voi esteeksi asettuakaan?

Eikö kuolema hoida omansa,
kuten oppilas yrittää hoitaa koulunsa?

Yhä elämme,
vaikkakin joskus aikamme koittaa,
sillä kuka kuoleman voisi voittaa?

Itke, itke kaukaisuuteen, jos et huuda tulevaisuuteen.
Ihminen huutaa, kun katsoo kuuta:
“Terveisiä surulta, ookkona Turusta?”
Tunne suru sydämellä aikaisemmin kuin kämmenellä.

Järvi liplattaa, aurinko laskee,
ilta laskeutuu hiljalleen.
Kukaan ei tule, ei riko järven rauhaa,
voimme olla turvassa, ei mikään täällä tee meille hallaa.

Niittäjä pellolla kulkee,
joka päivä kulkee.
Vehnän syliinsä sulkee.
Kovasti työtä tekee,
jok’ päivä hiki niskassa raataa.
Illalla kotiin laahustaa.

Lämpö tuli korkeudesta
Toivoa tuoden ja kylmyyttä vieden
Takana vuorten suuruus kukoisti
Toivoa tuoden mystisesti