Vierailu Saksan suurlähetystöön

Olimme keskiviikkona 6.2. 8.-luokkalaisten saksan ryhmän kanssa vierailemassa Saksan suurlähetystössä.

Lähetystössä oli todella virallista. Turvallisuussyistä sinne ei saanut viedä esimerkiksi puhelimia, vaan ne piti jättää lokeroihin. Lisäksi kerrallaan sai avata aina vain yhden oven. Lähetystön työntekijä, joka oli oppaamme, kertoi meille suomeksi suurlähetystöstä ja sen toiminnasta. Siellä on esimerkiksi kulttuuriosasto ja poliittinen osasto. Keskustelimme siis suurlähetystön erilaisista tehtävistä, siitä kuinka he vastaanottavat saksalaisia arvovieraita ja hoitavat saksalaisten turistien passiasioita tarvittaessa.

Tämän jälkeen vaihdoimme saksan kieleen ja oppaamme piti meille diojen avulla esityksen saksaksi Saksasta. Puhuimme maan nähtävyyksistä ja siihen liittyvistä asioista kuten Berliinistä, Milka-suklaasta ja saksalaisesta koulujärjestelmästä sekä stipendeistä, joilla suomalaiset saksanopiskelijat voivat päästä Saksaan.

Wir waren in dem Deutschen Botschaft. Wir waren im Konferenzraum und  eine Angestellte des Botschafts erzählte uns über Deutschland und über das Botschaft. Wir haben über Deutschland gesprochen.

Wir haben neue Sachen über Deutschland und Botschaft gelernt. Das war super toll.

Lotta, Fanny, Isla, Max, Aapo, Leevi, Martin, Samuel, Abdirahman