Espanja Taiviksessa – Taiviksen verkkolehti

Espanja Taiviksessa

Un menú en México¡Hola!

Espanjan opiskelulla on Taiviksessa jo perinne ja opiskelijoita on ryhmissä aina ollut paljon. A2-kieltä opiskellaan 4.-9 -luokilla ylimääräisenä kielenä ja B2-kieltä valinnaisena 8. ja 9. -luokilla. Rehtori on tukenut hienosti espanjan opiskelua muodostamalla pieniäkin ryhmiä, joten yleensä oppilaat ovat saaneet lukea espanjaa sen valittuaan.

Yhteistyö Baskimaalla sijaitsevan ystävyyskouluumme Aralar institutuan kanssa tuo koulumme espanjanopiskeluun uusia tuulia! 7.-luokan espanjan ryhmä on jo tehnyt esitelmiä suomalaisesta ruoista, joiden esitykset videoidaan ja videot lähetetään Aralariin. Vastaavasti odottelemme lukuvuoden 2012-2013 aikana Aralarista esityksiä baskien ruokakulttuurista. Toivomme myös, että jatkossa tästä blogista tai muusta vastaavasta sivustosta tulisi kanava, jonka avulla oppilaat voisivat olla yhteydessä toisiinsa, joko espanjaksi tai englanniksi, ja päästä näin käyttämään kieltä konkreettisesti!